Domino Ranskassa

Ranska-fiilistelyä

2006-06-13T20:26:00.000+02:00

Muutama viikko kotona oloa ja reissukokemusten kertomista kavereille ja sukulaisille on auttanut minua selvittämään ajatuksiani Ranskassa oleskeluni suhteen.

Päällimmäinen tunne on ehdottomasti positiivinen. Ranskan byrokratian kankeudesta, ihmisten satunnaisesta tylyydestä sekä asumisasioihini liittyneistä sotkuista huolimatta viihdyin erittäin hyvin ja sain korvaamatonta elämänkokemusta. Olenhan asunut ulkomailla aikaisemminkin ja matkustellut paljon, mutta silti tämä(kin) kokemus avarsi mieltäni.

Kielitaito parani kohisten, kun vain sitkeästi puhuin ranskaa vaikka vastapuoli joskus yrittikin kääntää englanniksi. Luin ranskalaisia lehtiä ja katsoin Ranskan televisiota. En hirveästi ehtinyt tutustua sikäläiseen musiikkimaailmaan, mutta elokuvia katsoin jonkun verran. Opin myös eri tavan käyttäytyä ja sain vahvistuksen ajatukselleni, jonka mukaan mitään ei saa pyytämättä. Kuka tahansa pariisilaisessa boulangeriessa eli leipäkaupassa vieraillut tietää, ettei hiljaa vuoroaan odottava hissukka saa yhtän mitään. Pitää uskaltaa astua esiin ja sanoa mitä haluaa selkeällä ja kuuluvalla äänellä.

Konfliktien välttäminen ei myöskään yksinkertaisesti sovi. Mikäli jokin asia painaa, se sanotaan ääneen, muuten ei palvelua tipu. Passiivis-aggressiivisuus ei taida olla Ranskassa yleinen luonnevika, vaikka sarkastisessa veemäisyydessä he ovatkin usein pohjoismaisia tovereitaan edellä.

Pariisilaiset eivät muiden ranskalaisten mielestä ole erityisen miellyttäviä tai kohteliaita, mutta huomaavaisuudessa he ovat ainakin meitä suomalaisia edellä. Ovia avataan, paikka annetaan metrossa vanhuksille ja raskaana oleville naisille (vaikka sanattomasti) ja ihmiset auttavat toisiaan kantamusten kanssa. Hississä tuntemattomat tervehtivät toisiaan ja toivottavat hyvät päivänjatkot. Pariisista on kuitenkin turha toivoa löytävänsä ihmisiä, jotka juttelisivat toisilleen julkisissa liikennevälineissä. Oma kirja, MP3-soitin ja Sudoku-vihko on pariisilaisen metromatkustajan paras ystävä, kuten muuallakin maailmassa.

Toisaalta turhauduin usein, sen surullisenkuuluisan ranskalaisen byrokratian ja Pariisin meluisuuden ja likaisuuden lisäksi, etenkin ranskalaisen lehdistön ja älymystönä itseään pitävän kansanosan tapaan suhtautua ulkomaailmaan. Pienen valtion kansalaisena sain jatkuvasti kuulla sarkastisia kommentteja ja huumoriin ohuesti verhottuja ilkeyksiä kielestämme, tavoistamme ja kulttuuristamme, joista jälkimmäinen kirvoitti usein myös täysin idioottimaisia kysymyksiä. "Onko Suomessa suomenkielistä populaarimusiikkia?" oli ehdoton lempparini, vaikka "Onko Suomessa kesää?" pääsee hyväksi kakkoseksi. Asiaan toki kuului, että vastakommentit ranskalaisten oudoista tavoista ja kielen erikoisuuksista otettiin vastaan nenä pystyssä ja verisesti loukkaantuneina. Pienen suomalaistytön loukkaantuminen kuitenkin kuitattiin huumorintajuttomuudeksi. Parhaan esimerkin tämäntyyppisestä mentaliteetista antoivat Ranskan Euroviisujuontajat, jotka kyllä todistivat että vahingonilo on se paras ilo. Tyhmän ja oudon Lordin ei millään pitänyt voittaa, mutta toisinpa kävi.

Eräs Ranskan huomattavia piirteitä on myös yksityisen ja yleisen Ranskan välinen raju ero. Yleinen, poliittinen, Ranska elää täysin irtaantuneena jokapäiväisestä elämästä. Päätökset tehdään kabineteissa, mitään todellista valtaapitävien ja kansan välistä keskustelua ei ole ja poliittiset puolueet keskittyvät vain lähinnä toistensa mollaamiseen ja päätöksenteon hidastamiseen. Yksityinen Ranska on puolestaan huomattavasti vapaamielisempi ja joustavampi, sekä keskustelevampi. Ranskassa on myös Euroopan tiukimpiin kuuluva huumelainsäädäntö ja kuitenkin kaikki tuntuvat polttelevan pilveä ainakin silloin tällöin. Kovasti sen käyttötapoja ainakin minulle joskus neuvottiin, keskellä työpäivää ja toimistoa.

Toisaalta ranskalaisten maine snobeina on liioiteltu. Ehdoton valtaosa tapaamistani ranskalaisista oli ystävällisiä, avoimia ja jopa nöyriä. He häpesivät usein kielitaidottomuuttaan ja muutamien maanmiestensä ylimielisyyttä. He suhtautuivat Suomeen aidolla kiinnostuksella ja kyselivät asiallisia ja vilpittömiä kysymyksiä maastamme ja sen tavoista. Kielivirheillenikin he nauroivat hyväntahtoisesti ja korjasivat ne ystävällisesti. Näiden ihmisten ansiosta päällimmäinen mielikuvani ranskalaisista ihmisistä on jäänyt hyvin positiiviseksi.

On kyllä kiva olla kotona. Kaikista hyvistä ja huonoista kokemuksista sekä oppimistani asioista tärkempänä pidän kuitenkin sitä, että nyt tiedän missä koti on. Suomessahan se, tässä hiljaisten Karhumiesten ja mahtavien hirviöbändien luvatussa maassa.

Kotona taas!

2006-05-24T11:25:00.000+02:00

Suomeen paluun myötä Domino aktivoituu taas ja Domino Ranskassa painuu horrokseen. Minulla on kehitteillä hieman pitempi analyysi puolen vuoden aikana omaksumistani asioista, jonka kirjoitan vielä tänne blogosfääriin kaiken kansan luettavaksi. Siihen asti nautin kotona olemisesta.

Hyvästi!

2006-05-21T11:19:00.000+02:00

Helvetti ei kaikesta päätellen ole jäätynyt. Tämän ikimuistoisen kuvan myötä jätän hyvästit Ranskalle ja Pariisille! Blue1:n siivet vievät minut illalla takaisin kotiin. Toivottavasti koneessa on mahdollisimman paljon myrtsejä ruotsalaisia.... Vahingonilohan on se paras ilo.

Terveisiä helvetistä.

2006-05-20T22:15:00.000+02:00

Istun yksin kotona. Olen viettänyt päiväni matkalaukkuani pakaten ja tajuan, että minulla tulee olemaan vaikeuksia saada kaikki mahtumaan laukkuihini. Kämppikseni ovat konsertissa ja katson Euroviisuja.

En ole katsonut kyseistä kisaa vuosikausiin, sillä rakastan elämää enkä kaipaa syitä itseni tappamiseen. Tänä vuonna katson kisaa Lordin vuoksi. Kaikki nämä tissejään vilauttelevat muovipimut ja limaiset gigolot yhdistettynä aivan kamalaan äänisaasteeseen ovat ajaneet minut aivan epätoivon partaalle. En muistanutkaan, miten hirveätä kuonaa Euroviisut ovatkaan.

Onneksi pastis auttaa minut tämän koettelemuksen läpi ja voin äänestää Lordia Ranskasta käsin. Ei tätä muuten kestä!

Mutta se kannatti! Lordi voitti! Mahtavaa!

Taustakuvataidetta

2006-05-18T20:12:00.000+02:00

Maurelita heitti taas haasteen. Piti napata kuva työpöydästä ja pistää se kaiken kansan nähtäväksi. Tässä näette oman työpöytäni, jota hetki sitten koristi vielä Karhumiehen kuva. Sunnuntaisen kotiinpaluun kunniaksi saatte arvata, mikä on tämänhetkinen lempisarjani.

Cowabunga!

2006-05-17T17:28:00.000+02:00

Silläkin uhalla että kuulostan menneisyyteen juuttuneelta vanhalta tädiltä, innostun tästä tiedosta: Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat palaavat valkokankaalle ensi vuonna.

Olin 13-vuotiaana vakaasti sitä mieltä, että vuonna 1990 valmistunut ensimmäinen Turtles elokuva oli maailman paras leffa. Olin pihkassa kuumakalle Rafaeliin ja diggailin April O'Neilia. Piirretystä en niinkään välittänyt ja vuosien saatossa Turtlesit hiipuivat taka-alalle. Onko nyt taas aika nostaa vanha fanitus esiin? On. Turtle power! Ja lisää pizzaa.

Nostalgiaa

2006-05-16T12:10:00.000+02:00

Vietin ensimmäiset kolme kouluvuottani perheeni kanssa Belgiassa. Koska olin jo tuolloin auttamaton populaarikulttuurifriikki ja muistini on suunniteltu muistamaan kaikkea turhaa ja tarpeetonta, katsoin paljon televisiota ja erinäiset televisiosarjat ovat jääneet pysyvästi mieleeni. Monet näistä sarjoista ovat olleet Suomessa tuntemattomia ja niistä puhuminen on aiheuttanut joko olkapäiden kohauttelua tai omituisia puheita halustani muka brassailla ulkomailla asumisellani.

Tietyt tärkeät kasarisarjat, kuten Smurffit, He-Man, Ihmemies MacGyver, Ritari Ässä ja Muppet Show tunnetaan Suomessakin. Mutta The A-team, He-Manin sikamagee sisko She-Ra, M.A.S.K., Clémentine, Ulysses 31, Spartakus and the Sun Beneath the Sea (ranskaksi Les Mondes Engloutis) ja The Mysterious Cities of Gold (Les Mystérieuses Cités D'Or) eivät ilmeisesti ole kiinnostaneet suomalaisten televisiokanavien sisäänostajia.

Näistä varsinkin neljä viimeistä ovat aidosti hyviä animaatiosarjoja joissa on lisäksi loistavat tunnusmusiikit. Ovatko syynä ranskalais-japanilaiset tekijätiimit vai tiivis ja älykäs tarinankerronta, sitä en osaa sanoa.

Eräs täällä asumiseni hauskimpia puolia on ollut mahdollisuus jutella näistä lapsuuden televisiosarjoista työkavereiden kesken. Ei ole ketään pyörittelemässä päätä tai haukkumassa snobiksi. Olen myös huomannut, etten ole ainoa joka muistaa ja laulelee TV-tunnareita.

Käykää vaikka tsekkaamassa tämä (ranskankielinen) ja tämä (englanninkielinen) sivusto, jos uteliaisuus ja nostalgiannälkä heräsivät.

Se on siinä

2006-05-09T14:47:00.000+02:00

Viime kesän alussa valmistauduin kirjoittamaan graduani. Tänään sain sen arvosanan. Yliopisto-opintoni on nyt saatettu virallisesti päätökseen, sillä pistin juuri todistusanomuksen kirjekuoreen. Kauan siinä kesti mutta sinnikkyys kannatti.

Tutkinnon omaaminen on hieno asia, tai näin minulle on ainakin kerrottu. Katsotaan mitä työvoimatoimiston ihmiset asiasta sanovat.

Perjantaihupia

2006-05-05T11:02:00.000+02:00

Piristystä päivään. Via Maurelita ja Pikkupaprika.

Anzi syntyi maailmaan eräänä kirkkaana iltapäivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he olivat liian likinäköisiä nähdäkseen nälkää. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan hedelmät, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli rellestäminen.

Anzi kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin ymmärtäväiseksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä liilat silmät.
Pimeydestä johdatellen hän oli erittäin tampio. Lempiruokaansa leväkeittoa hän sai työskennellen jousenrasvaajana.

Anzi tupakoi ja käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän valmistaa itse.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Sen pituinen se.

Poissa olemisen vaikeudesta

2006-05-05T10:04:00.000+02:00

Näin, odotettua aikaisemman, lähtöpäivän lähestyessä olen ruvennut tekemään hieman henkistä tiliä ajastani täällä. Yleinen fiilis on ehdottoman positiivinen, rahavaikeuksista ja ensimmäisen vuokranantajan kanssa koetuista hankaluuksista huolimatta. Työ on ollut mukavaa ja opettavaista ja olen tutustunut täällä todella mahtaviin tyyppeihin. Kielitaitokin on kohentunut aivan kohisten.

Mutta...olen ihan yksin. Karhumies, siskot, vanhemmat, siskonpoika, ja sukulaiset ovat kaikki Suomessa. Minä en voi vain hypätä junaan ja käydä moikkaamassa perhettäni viikonloppuna tai jutella halpoja maratonpuheluita silloin kun huvittaa. Skypeenkin teemme Karhumiehen kanssa aina erikseen treffit. Lisäksi rakas isoäitini on nyt hyvin sairas ja sairaalassa ja haluaisin kovasti olla hänen lähellään.

On kiva lähteä reissuun, mutta vielä kivempi on palata kotiin. Nyt ainakin tiedän varmasti, missä se koti on.

Pitkästä aikaa

2006-04-29T11:16:00.000+02:00

Edellisestä postauksestani onkin jo kulunut melkoinen tovi. Syitä on monia, kuten aina, päällimmäisinä tavallista aggressiivisempi allergia sekä reissu Lontooseen.

En yleensä kärsi allergioista, mitä nyt joskus keväisin nenä vuotaa ja silmät kutiavat parin päivän ajan. Ilmeisesti Pariisissa on enemmän siitepölyä kuin Turussa, sillä olin toissaviikolla aivan kamalassa kunnossa. Silmäni olivat pienet ja punaiset kuin vampyyrillä ja kurkkua kivisti niin maar valtavasti. Työkavereiden mielestä olin aika pelottavan näköinen. Onneksi Ranskastakin saa tuota keväistä ihmelääkettä Zyrteciä, joka räjäyttää kaikki allergiavaivat pois.

Menneellä viikolla pääsin työmatkalle Lontooseen. Olin ollut mukana järjestämässä firmamme ständiä eräillä messuilla ja pääsin paikan päälle katsomaan, miten hommat sujuivat. Edellisestä Lontoon matkastani oli jo ehtinyt kulua pieni tovi, joten vaihdoin innokkaasti euroni punniksi ja valmistauduin katsomaan tietä ylittäessäni oikealle enkä vasemmalle. Tapasin myös erään Cambridgessä asuvan ystäväni jota en ollut nähnyt kymmeneen vuoteen. Hän oli sama kultainen ja puhelias itsensä kuin ennenkin.

Työkiireiden takia en ehtinyt nähdä Lontoota kovinkaan paljoa, mutta Lontoon metron huomasin siistimmäksi ja mukavammaksi kuin Pariisin metron. Ja hyvin kyltitetyltä sekä mukavalta Heathrown lentokentältä oli aika ankeaa saapua epäsiistille ja sekavalle De Gaullen kentälle, josta en ole koskaan pitänyt ja jota en tule todellakaan kaipaamaan.

Mutta on kiva olla kotona omien tavaroiden keskellä. Kuukauden päästä olenkin jo ihan oikeasti kotona, Karhumiehen sylissä Suomen Turussa.

Ulkosuomalaismeemi

2006-04-11T13:09:00.000+02:00

Maurelita haastoi minua tekemään ulkosuomalaismeemin. Ideana on siis kertoa, mitä kaikkea tuon tai pyydän tuomaan Suomesta tuliaisina ulkomaille. Lista on helppo, lyhyt ja ytimekäs. En ole ollut poissa kovinkaan kauaa ja oleskeluni on luonteeltaan väliaikaista, mutta tiettyjä asioita kaipaan paljon. Tässä siis muutama:

1. Salmiakkia.
Ah, ihanaa! Etenkin Sisu-pastilleja himoitsen. Harmi kun Sisu Xylitol salmiakkia ei myydä isoissa pakkauksissa, se kun on parasta.

2. Domino-keksejä.
Lapsuuteni rakkaimipia asioita ovat Domino-keksit. Itkin hiljaa, kun ranskalainen LU osti Fazerin keksitehtaan. Pelkäsin että Dominot katoavat kokonaan tai että niistä tehdään pahoja. Onneksi näin ei ole käynyt.

3. Piimää.
Olen piimäaddikti. Gefilus on parasta.

4. Hesarin Kuukausiliite ja Trendi.
Trendi on paras tietämäni naistenlehti ja ainoa, jota tilaan ja luen säännöllisesti.

Siitä televisiosta...

2006-04-07T14:41:00.000+02:00

...taisin tuossa mainita, että telkkarin katsominen on jäänyt Ranskassa hieman vähemmälle. Niin se on. Mukaan on kuitenkin hiipinyt ainakin yksi ohjelma kuin varkain.

Normaalisti inhoan todellisuustelkkaria. Huippumalli haussa on poikkeus säännöstä, sehän on oikeasti hyvä. Mutta että seuraisin innolla jotain Idols-kisaa kokonaisen kauden ajan, suosikkiani kannustaen? Ehei, en ole mikään säälittävä luuseri.

Paitsi Ranskassa. Olen koukussa Ranskan Idols-kisaan, joka kulkee nimellä Nouvelle Star, Uusi tähti. Minulla on suosikki, toinen suosikki ja fanituksen kohde.

Että antaa tulla vaan sitä halveksuntaa ja elitististä tuhinaa. Kestän sen kuin nainen. Puolustuksekseni sanon, ettei minulla ole aikomustakaan äänestää kyseisessä kisassa ja että katson tätä vain koska minulla on liian ikävä Veronica Marsia.

Pas de pitié pour la télé

2006-04-02T21:40:00.000+02:00

("Ei sääliä televisiolle.")

Olen auttamaton TV-addikti. Seuraan televisiosarjoja intohimoisesti, fanitan niitä, tein jopa graduni yhdestä maailman parhaimmasta TV-sarjasta. Osaan vanhojen sarjojen tunnareita ulkoa, muistan epämääräisiä repliikkejä ja mitä omituisempia juonenkäänteitä. Olen outo, tiedän. Mutta olisinko minä minä, mikäli en olisi outo?

Ranskalaiset pilaavat televisiosarjat ja elokuvat dubbaamalla ne, eivätkä suostu edes häpeämään tätä kamalaa todellisuuden vääristelyään! Television katsominen on jäänyt minulla tästä syystä Pariisissa vähemmälle, vaikka tiettyjä laadukkaita keskusteluohjelmia seuraankin ja katson silloin tällöin satunnaisen elokuvan.

Suomessa saatoin laittaa DVD-soittimeen jonkun suosikkisarjani ja katsella läpi jonkun vanhan helmijakson, ihan vain huvin vuoksi. Valitettavasti DVD-kokoelmani on Karhumiehen kanssa Turussa, joten korvikeviihdyke on tarpeen.

Apuun on tullut loistava Television Without Pity -sivusto, joka keskittyy televisiosarjojen sarkastisiin juonitiivistelmiin. Teräväkynäiset ja -älyiset kirjoittajat katsovat sarjat kohtaus kohtaukselta läpi ja kirjoittavat muistiin kaikki ne kommentit, jotka kulkevat pienten päittemme läpi mutta joita emme oikein osaa pukea sanoiksi. Etkö oikein tiedä miten reagoida nähdessäsi Carrie Bradshawn 1500 $ maksaneessa mekossa valittamassa luottokorttilaskunsa suuruutta? Ei hätää, TWOP:n vahtikoirilla on sanat valmiina.

Sivustolla on lisäksi ehkä asiallisimmat ja parhaiten valvotut keskustelupalstat, joilla olen koskaan käynyt. Trollit eivät siellä kauaa viihdy, siellä puhutaan joko asiaa tai ei puhuta ollenkaan. Asiaa (heh!).

Joten mikäli ei ihan muista kuinka uskomattoman typerä, mutta silti viihdyttävä, sarja Pelastaja eli Tru Calling oli tai kuinka järkyttävän typeräksi loistavasti alkanut Alias on mennyt, voi antaa TWOP:n näyttää. En suosittele työpaikalla olemista tai maidon juontia samaan aikaan.

Musavisan tulokset

2006-03-31T22:15:00.000+02:00

Ahkerat lukijani tunnistivatkin jo muutaman tietokoneeni musiikkitiedoston asukin. Päästän teidät piinasta ja julkistan loputkin nimistä. Olin yllättynyt siitä kuinka raskaspainoitteinen listani on ja kuinka vähän se sisältää mimmirockia. Ensi kerralla yritän saada ainakin molemmat Melissat mukaan.

Järjestyksessä:

1. Nine Inch Nails
2. ABBA (pop-kevennystä raskaan rockin vastapainoksi)
3. AC/DC
4. Marilyn Manson
5. Liz Phair (amerikkalainen laulaja-lauluntekijä johon tutustuin Koskematon kauneus -elokuvan soundtrackin kautta)
6. Manowar (koska kuulun niihin harvoihin naisiin, jotka soittavat ilmakitaraa)
7. David Bowie
8. Kotiteollisuus (äijäenergiaa mimmienergian vastapainoksi)
9. New Order
10. Stereo MC's (tanssin Connected-kappaletta joskus koulun limudiskossa ihan fiilareissa)
11. Depeche Mode (lempibändini)
12. Nerdee
13. Pink Floyd
14. Judas Priest
15. RinneRadio (luo ruuhkaisessa metrossa mukavaa zen-tunnelmaa)

Hujopin mietteitä

2006-03-30T15:33:00.000+02:00

Lueskellessani Schizo-Jannen saamaa palautetta hänen alle keskimittaisesta pituudestaan, rupesin miettimään kaikkea sitä ihmeellistä tekstiä mitä olen saanut itse kuulla omasta koostani.

Minut on mitattu viimeksi lukiossa kymmenen vuotta sitten, jolloin koulun terveydenhoitajan mittanauha näytti 182 cm. Kyseessä ei ole vyötäröni ympärys, vaan pituuteni. Olin aina luokkani pisimpiä, vaan en koskaan pisin.

Jostain syystä ihmisen pituutta pidetään julkisena omaisuutena jota voi kommentoida mielin määrin, ikään kuin puhuteltavalla ei olisi korvia ollenkaan.

Parasta, ja monien kommentoijien kannalta myös ärsyttävintä, on se ettei minulla ole koskaan ollut mitään pituuskomplekseja. Minusta on aina ollut oikeastaan hyvin omituista kun minun oletetaan haluavan "oikeasti" olla joku satakuuskytviissenttinen "normaalipituinen". Miksi ihmeessä haluaisin olla sellainen? Pituuttaan ei voi muuttaa kuin hetkellisesti, joten siitä stressaaminen on ehkä maailman pahinta ajanhaaskausta.

Tässä pari legendaarisinta saamaani kommenttia, poislukien ne lukuisat "säpäs oot kivan pitkä tyttö" -iskuyritykset:

Sisaresi on liian pitkä.
Kommentoijana oli lukioaikainen luokkatoverini, poika joka oli itse sellainen 190 cm pitkä hujoppi. Asiaan tietysti kuului, ettei hän uskaltanut sanoa tuota minulle suoraan vaan kommentoi siskolleni. Minuahan tällainen selkärangattomuus tietenkin raivostutti suunnattomasti ja käskinkin pojan haistaa pitkän paskan keskellä koulun käytävää. Olen tästä antamastani palautteesta yhä hyvin ylpeä.
Tyypin kaikki tyttöystävät olivat heiveröisiä pikkulikkoja, joten ehkä hän koki tarpeelliseksi osoittaa minulle paikkani naisena ja häntä alempiarvoisena olentona. Tai sitten hän oli salaa ihastunut minuun. Ei, luulen kyseessä olleen vain ihan perinteisen kusipään.

Sun pitäisi ajatella Anzin tunteita kun sä sanot noin. Sen pituus saattaa olla sille aika arka paikka.
Pidin ystäväni kanssa puheviestinnän kurssin, joiden jälkeen pyysimme oppilailta palautetta. Ystäväni on hyvin pienikokoinen ja yhdessä olemmekin melkoinen Majakka ja Perävaunu -pari. Koko kurssin ajan heitimme kaverillista huulta kokoeroistamme ja hauskaa oli. Eräältä kurssilaiselta oli tämä huumoripuoli mennyt ohi ja hän torui ystävääni antamassaan kirjallisessa palautteessa. Hän oli hyvin huolestunut minun henkisestä hyvinvoinnistani ja pärjäämisestäni tämän ylivoimaisen fyysisen vammani kanssa. Liikuttavaa.

Lakko on ohi...

2006-03-29T14:14:00.000+02:00

... ja mitä jäi käteen? Henkilökohtaisesti ei paljon mitään. Lähdin eilen kotoa hieman aikaisemmin välttyäkseni ruuhkilta. Niitä ei metrossa ollut. Paluumatka meni samoissa fiiliksissä; ei tungosta, ei ruuhkia. Ihmiset tulivat töihin normaalisti, mitä nyt jotkut jäivät kotiin tekemään etätöitä varmuuden vuoksi.

Ymmärtääkseni RER-junista riippuvaiset ihmiset olivat hieman enemmän helisemässä, sillä linjoista vain noin 30% oli toiminnassa. En muutenkaan ole mikään suuri haisevien ja meluisten RER:ien ystävä, ne ovat vanhanaikaisia ja epämiellyttäviä.

Olen kyllä kieltämättä hieman pettynyt. Odotin saavani kokea kunnon pariisilaisen lakkotungoksen tuskaisine ihmisineen ja stressaantuneine kuljettajineen, mutta päivä sujuikin ihan normaalisti.

Levylautaselta löydettyä

2006-03-28T20:56:00.000+02:00

Kuvaa klikkaamalla sen saa isommaksi.

Kun sekä Schizo-Janne ja Maurelita haastavat ihmiset tunnistamaan heidän MP3 soittimensa sisältöä, päätin yrittää samaa. Koska oma soittimeni on vain pikkuinen MuVo jonka sisältö ei ole tällä hetkellä kovinkaan mielenkiintoinen, otin vapauden käyttää tietokoneeni koko musiikkirepertuaaria hyväkseni.

Ideana on pistää soitin toistamaan kappaleet sekalaisessa järjestyksessä. Poimitaan 15 ensimmäistä kappaletta, joiden esittäjien kuvat laitetaan kaiken kansan ihailtaviksi omalle sivulle. Lukijoiden tehtäväksi jää arvata esittäjät.

Joukosta löytyy niin lempibändini kuin hieman harvemmin kuuntelemiani artisteja. Otos antaa yleisesti ottaen aika hyvän kuvan sekalaisesta musiikkimaustani.

Lakkoon lakkoon

2006-03-27T14:28:00.000+02:00

Se on sitten huomenna yleislakon paikka. Useat ammattiliitot, osa Pariisin kaupungin liikennelaitoksesta ja esimerkiksi aina yhtä luotettava Air France ovat päättäneet asettua CPE:tä vastaan. Olen ollut Pariisissa neljä kuukautta enkä ole joutunut keskelle ainuttakaan lakkoa, joten aikani on tullut. Metroista kulkee joka toinen, kaupunkijunista vain noin 30-40%, mutta niitä en koskaan tarvitse. Minä nousen metroon linjan alkupäissä, joten istumapaikka on melkein taattu. Linjan puolivälissä se ei sitten olekaan niin selvää ja aavistelen matkan taittuvan tiiviissä tunnelmissa.

Pikkusiskoni ehtii visiitiltään takaisin Suomeen juuri sopivasti tänä iltana, huomenna olisi De Gaullen kentällä ollut varmaan aika tukalat paikat.

Eläköön avoin dialogi ja keskustelukulttuuri:

Talks between Villepin and trade union leaders had ended in deadlock at his official residence on Friday with the unionists saying he had rejected their demand that he scrap the CPE, a contract for under 26 year-olds that can be terminated during a two year trial period without justification.

The main student organisations also declined an invitation to meet Villepin on Saturday, instead accusing him in a letter of being responsible for the deadlock by keeping his plan on the table.

Ulkosuomalaisuudesta

2006-03-27T14:02:00.000+02:00

Ulkomailla ollessa tapaa aina välillä maanmiehiään, joiden käytöksestä huomaa Suomessa viime vuosikymmeninä tapahtuneen suuren sosiaalisen muutoksen.

Valtaosa täällä ja aikoinaan lapsuudessani Belgiassa, Saksassa ja Itävallassa tapaamistani suomalaisista on ihan tavallisia ihmisiä. He ovat muuttaneet tänne töiden tai opiskelujen perässä ja jääneet tänne kukin mistäkin syystä. Heille ulkomailla asuminen ei ole mikään sulka hatussa, he eivät pidä itseään sen rohkeampina tai parempina koska ovat uskaltautuneet maailmalle vaan elävät täällä sitä työn ja perheen täyttämää arkeaan.

Sitten on näitä tyyppejä, joiden mielestä ihminen ei lähde Suomesta vapaaehtoisesti vaan hän pääsee sieltä pois. He ovat itse lähteneet, anteeksi päässeet, Suomesta joskus 1970-80 luvuilla ja ajoittavat mielikuvansa niihin aikoihin. En ihmettelisi, vaikka jotkut kuvittelisivat Kekkosen olevan yhä elossa ja presidentti. He pitävät statussymbolina sitä, että juovat Café Noiria Juhla Mokan sijaan ja ihmettelevät suuresti, miten kukaan haluaa palata takaisin Suomeen (ja vielä Turkuun!) kun on kerran päässyt *enkelikuoron laulua* Pariisiin. Suomen kehuminen on heidän mielestään muun maailman mollaamista ja kamalaa yltiöisänmaallisuutta, josta tulisi päästä heti eroon. Nämä ihmiset ärsyttävät minua erittäin paljon, eivätkä vähintään siksi että olen joutunut heidän huonon kansallisen itsetuntonsa aiheuttamien tunteenpurkausten kohteeksi useammin kuin kerran. On se vaan ihmeellistä, millaisia reaktioita yksinkertainen "Viihdyn Suomessa paremmin kuin täällä" -lause saa aikaan.

Huh, johan helpotti tämäkin avautuminen.

El pueblo unido jne.

2006-03-20T10:30:00.000+01:00

Ranskan hallitus ei näytä haluavan myöntää lakiehdotuksensa olevan epäonnistunut. Ammattiliitot uhkaavat yleislakolla tällä viikolla mikäli hallitus ei suostu perumaan CPE:ta. Lakko osuu juuri sopivasti torstaille, jolloin pikkusiskoni pitäisi tulla luokseni visiitille poikaystävänsä kanssa. De Gaullen lentokentältä pääsisi luokseni kaikista kätevimmin lähijunalla, mutta yleislakon aikana koko julkinen liikenne seisoisi. Taksi puolestaan on opiskelijalle aivan järkyttävän kallis.

Jostain syystä yli miljoona mielenosoittajaa, joista noin 350 000 yksin Pariisissa, ei saa herra De Villepinin päätä kääntymään. Noin 60% ranskalaisista vastustaa lakia, mutta hallitus ei silti suostu perääntymään, vaikka presidentti Chirac onkin tullut puolitiehen vastaan ja kutsunut opiskelija- ja ammattiliitot neuvotteluihin, jotta asiassa saataisiin aikaan kompromissiratkaisu.

Ongelmana on, ettei kukaan suostu keskustelemaan kenenkään kanssa. Opiskelijajärjestöt ja ammattiliitot eivät suostu tekemään mitään ennen kuin CPE kumotaan ja hallitus puolestaan tiivistää rivejään minkä ehtii. Jotain on tehtävä, se on selvä, mutta kiukuttelulla ja itsepäisyydellä tilanne vain junnaa paikallaan.

Itse näen asian niin, että jo valmiiksi tulevaisuudestaan epävarmat nuoret kokevat CPE:n olevan henkilökohtainen hyökkäys heitä vastaan. Ennen CPE:ta Ranskassa oli jo voimassa CNE (Contrat nouvelle embauche eli sopimus uudesta työsuhteesta), joka on kuten CPE mutta koskee vain PK-yrityksiä ja on sovellettavissa kaikenikäisiin työntekijöihin. CPE:n kaltainen, vain nuorille suunnattu, laki antaa kieltämättä sen tunteen että vanhemmat sukupolvet haluavat suojella omia asemiaan muista välittämättä.

Hallitus puolestaan haluaa aidosti vähentää nuorisotyöttömyyttä, mutta se on lähestynyt asiaa aivan väärällä tavalla. Sen sijaan että hallitus olisi puhunut lakiehdotuksesta avoimesti ja kutsunut kaikki osapuolet neuvotteluihin jo valmisteluvaiheessa, CPE vietiin läpi hallituksen kabineteissa ja tavallaan asianosaisten selän takana.

Nuorison yleinen paha olo ja hallituksen irtaantuminen todellisuudesta ovat nyt johtaneet tähän pattitilanteeseen, joka uhkaa lamauttaa koko maan. Kuten toissapäivänä hoilasin: "Pas de pas en avance, que de pas en arrière, c'est la politique du gouvernement". Ei askelia eteen, vain askelia taakse, se on hallituksen politiikka. Se tuntuu myös olevan Ranskan tämänhetkinen yleinen henkinen ilmapiiri.

De Villepin t'es foutu, la jeunesse est dans la rue!

2006-03-19T09:14:00.000+01:00

"De Villepin, olet mennyttä, nuoriso on kaduilla!"

Menin eilen Denfert-Rochereau:n aukiolle lähinnä turistina, katselemaan miltä kunnon pariisilainen mielenosoitus näyttää. Kaikki olivat liikkeellä, opiskelijoista ja lukiolaisista aina ammattiliittoihin ja yksittäisiin hörhöihin. Eräs mies oli naamioitunut päästä varpaisiin ja tuonut pienen koiransa mukanaan haukkumaan kaikille.

Ennen itse mielenosoituksen alkamista ehdin kävellä hieman ympäriinsä ja katsella mellakkapoliisien varustautumista. He olivat parkkeeranneet autonsa kadun varteen, joka sijaitsee aivan vankilan vieressä. Tästähän vangit olivat poikkeuksellisen innoissaan ja he huutelivat hävyttömyyksiä kaltereiden takaa. Muuten täysin tyhjän Boulevard Arago:n, suojavarusteita pukevien mellakkapoliisien ja vankien ilmassa kaikuvien törkeyksien yhdistelmä oli vähintään erikoinen.

Itse marssin alettua ajauduin lukiolaisten ja opiskelijoitten joukkoon, jotka pysyivät reippaina ja energisinä koko monituntisen marssin ajan. Aina välillä, kun kulkue joutui pysähtymään väenpaljouden vuoksi, pistettiin musiikkia soimaan ja tanssiksi. Minä sain matkamuistoksi ihka oman mielenosoituskyltin ja huutelin muiden mukana lauseita kuten:

Assez, assez, assez de cette société qui n'offre que du chômage et la précarité!
Riittää jo tämä yhteiskunta joka tarjoaa vain työttömyyttä ja epävarmuutta.

Etudiants, lycéens et salariés, c'est tous ensemble qu'il faut lutter, c'est tous ensemble qu'on va gagner!
Opiskelijat, lukiolaiset ja työlliset, vain yhdessä taistelemalla voimme voittaa!

Chirac, Villepin et Sarkozy, votre période d'essai elle est finie!
Chirac, Villepin ja Sarkozy, koeaikanne on päättynyt!

Sää ja katselemaan tullut väkijoukko suosi marssia, joka sujui loppua lukuun ottamatta hyvin rauhallisesti ja asiallisesti. Itse raahauduin metron mukana kotiin melkein heti saavuttuamme Nation-aukiolle, olenhan jo vanha täti, mutta uutisten mukaan jotkut olivat taas ottaneet pullot ja rähinöintimentaliteetin mukaansa. Näiden mielenosoitusten ongelmana ovat tyypit, jotka tulevat paikalle vain tappelemaan ja aiheuttamaan vaikeuksia. Toisaalta he ovat jälleen uusi osoitus ranskalaisten nuorten pahasta olosta, jota hallitus ei näytä ymmärtävän.

Suomessakin on näköjään ollut puhetta CPE:n kaltaisesta lakiehdotuksesta. Suosittelisin asianosaisia harkitsemaan asiaa kaksi kertaa.

De Villepin si tu le savais, ton CPE où on se le met!

2006-03-18T19:13:00.001+01:00

"De Villepin, jos tietäisit mihin me sinun CPE:si tungemme."

Palasin juuri kuusi tuntia kestäneeltä mielenosoitusmarssilta, jossa kävelin ja huutelin lukiolaisten ja opiskelijoiden kanssa. Muistona minulle on pari tarraa, valokuvia ja mielenosoituskyltti. Olen nyt aivan poikki.

Kaikki sujui rauhallisesti ja mukavasti, ilmatkin suosivat. Olen nyt aivan poikki, mutta kirjoitan myöhemmin tapahtumista hieman tarkemmin. Sillä välin voi lukaista Hesarin jutun aiheesta.

Kattila kiehuu

2006-03-17T09:33:00.000+01:00

Helsingin Sanomatkin on ruvennut uutisoimaan Pariisin levottomuuksista.

Jouduin itse eilen illalla välillisesti osalliseksi Pariisin yhä levottomammaksi käyvään tilanteeseen. Koska oli kaunis ilta ja olin ollut sisällä tunkkaisessa toimistossa koko päivän, päätin kävellä pari metropysäkin väliä. Jossain vaiheessa kävelyreissuani huomasin että eräs bussi vie ihan kämppäni lähelle. Hyppäsin kyytiin, sillä bussista voi tiirailla maisemia ihan eri tavalla kuin metrotunnelista käsin. Concorden aukiolla kuski ilmoitti matkustajille, että matka päättyy siihen. Mielenosoittajat olivat tukkineet tien ja vallanneet alueen ja poliisit vartioivat sankoin joukoin läheistä Ranskan parlamenttitaloa, Assemblée Nationale:a. Tilanne näytti rauhalliselta, mutta aktiiviselta.

Jouduin siis sittenkin vaihtamaan metroon, jossa kuulutettiin että kaksi käyttämäni linjan pysäkkiä on suljettu turvallisuussyistä. Matkalla asemalle näin muutamia opiskelijoita matkalla jonnekin isot reput selässä ja tyynyt kainalossa. Menivät varmaan nukkumaan parlamentin eteen.

Jos huomenna on kaunis päivä, voisin vaikka mennä kaupungille huutelemaan muutamia iskulauseita. Täytyyhän sitä Ranskassa nyt ainakin yhteen mielenosoitukseen osallistua, etenkin näin tärkeän asian puolesta.

Nuoret manipuloivat mediaa

2006-03-16T21:34:00.000+01:00

On se Metsäkedon häviö vaan monille kova paikka....

Dirlandaa

2006-03-16T09:35:00.000+01:00

Televisiosta tuli toissapäivänä eräs Ranskan kaikkien aikojen katsotuimmista elokuvista, vuodelta 1979 peräisin oleva Les Bronzés. Sille on tehty kaksi jatko-osaa joista toinen tuli teattereihin tämän vuoden alussa ja nousi heti katsojatilastojen kärkeen.

Leffafriikkinä ja populaarikulttuurin suurkuluttajana päätin katsoa elokuvan, sillä minulle oli kerrottu sen olevan todellista täkäläistä kulttikamaa. Elokuva kertoo ranskalaisturistien sekoilusta Club Med -lomakohteessa Norsunluurannikolla. He ottavat aurinkoa, sekoilevat ihmissuhteissa ja harrastavat vapaata rakkautta niin kuin vain 1970-luvun lopulla voi.

Yhdessä kohtaa elokuvaa höristin korviani ja korjasin silmälasieni asentoa. Kuvaruudussa olevat auringonpolttamat ihmiset tekivät omituisia tanssiliikkeitä tutunkuuloisen kappaleen tahtiin. Hetken aikaa kuunneltuani tajusin, että sehän on Dirlandaa! Tuo peräkylien karaokebaarien vakiohitti ja jokaisen pesunkestävän juntin tunnusmelodia on tunnettu Ranskassakin! Työkaverini valottivat, että ranskalaisetkin laulavat sitä lähinnä kännissä karaokessa ja etelän ryhmämatkojen muka-hauskoissa illanvietoissa.

Lämmin tunne täytti sydämeni kun tajusin sen, mitä olin epäillyt hiljaa mielessäni jo pitkän aikaa: me olemme kaikki pohjimmiltamme hölmöjä juntteja. Eikä siinä ole mitään vikaa. Piste.

Entä itse elokuva? Se oli yhtä hauska kuin samaa aihepiiriä käsittelevä Risto Jarvan Loma.

Kevät Pariisissa.

2006-03-15T10:49:00.000+01:00

Mistä tietää kevään saapuneen Pariisiin? Aurinko paistaa (vaikka lämpöä onkin vain noin +5°C), krookukset kukkivat ja opiskelijat mellakoivat.

Paljon puhuttu CPE, josta kirjoitin eilen, kuumentaa tunteita ja nyt protestit ja mielenosoitukset ovat laajentuneet jo lukioihinkin. Huomattavan monen ranskalaisen yliopiston rehtori on lähettänyt vetoomuksen CPE:n ottamisesta hallituksen uudelleenkäsittelyyn, sillä tällä hetkellä tilanne alkaa olla huolestuttava. Luentosaleja on vallattu, opiskelu seisoo ja mellakkapoliisit seisovat valmiina kyynelkaasupullojensa kanssa. Poliisin mukaan eilen tiistaina noin 41 000 ihmistä, joista 4 300 yksin Pariisissa, osoitti mieltään kaduilla.

Opetusministeri Gilles de Robien pyytää nuoria pysymään lain puitteissa, sillä viikonloppuna Sorbonnen yliopiston vallanneet opiskelijat ovat herättäneet närää tuhottuaan muutamia yliopiston kirjaston kirjoja ja heitettyään tuoleja ja pöytiä mellakkapoliisien päälle. Eilen yhdeksän poliisia loukkaantui Pariisin latinalaiskorttelissa, joka oli vuoden 1968 mellakoiden päänäyttämö, pidetyn mielenosoituksen aikana.

Käytettyjä iskulauseita ovat muun muassa "de Villepin, Chirac, Sarkozy, votre période d'essai est terminée", de Villepin, Sarkozy ja Chirac, koeaikanne on päättynyt, sekä "Lundi CPE, Mardi CPE, Mercredi ANPE, Jeudi CPE, Vendredi CPE, Samedi ANPE, Dimanche La Manche", maanantai CPE, tiistai CPE, keskiviikko työkkäri, torstai CPE, perjantai CPE, lauantai työkkäri, sunnuntaina järveen.

Ja mitä hallitus tekee? Tiukentaa rivejään. Berliinissä ministerikokouksessa oleva presidentti Jacques Chirac ilmoittaa tukevansa pääministeri de Villepiniä sataprosenttisesti, eikä hallitus näytä perääntymisen merkkejä. Puheiden mukaan nuoret eivät ymmärrä, että ilman CPE:tä heillä ei välttämättä ole lainkaan mahdollisuuksia työllistyä. Tarkoittaako tämä siis sitä, ettei kukaan halua palkata alle 26-vuotiasta ellei heillä ole mahdollisuutta pistää tätä mielivaltaisesti pihalle kahden vuoden ajan?

Sitävastoin sosialistipuolueen vahva kandidaatti uudeksi presidenttiehdokkaaksi, äänestäjien keskuudessa yhä enemmän suosiota nauttiva rouva Ségolène Royal, on asettunut CPE:tä vastaan, herättäen hallituspuolueissa närää ja puheita selän kääntämisestä tasavallan hengelle.

Poikaklubilaisten kannattaisi hieman varoa puheitaan. Mikäli nuoret nousevat barrikadeille, he myös marssivat äänestyskoppeihin. Ensi vuoden presidentinvaaleissa he tuskin äänestävät sitä henkilöä, joka sysää heidät väkisin ahdistavaan pätkätyökierteeseen. Noin 40 000:nen ihmisen äänet ovat vuonna 2007 aika haluttua tavaraa, ne kannattaisi siis kerätä jo nyt.

Olen seurannut myös Hesarin ja YLE:n uutisointia aiheesta ja huomannut, ettei sitä pahemmin ole. Miksi ei?

"Mä en enää leiki sun kaa!"

2006-03-14T14:12:00.000+01:00

Koska olen vakaasti sitä mieltä, että Silvio Berlusconi on itseään täynnä oleva typerys, liitän tähän tämän (ranskankielisen) uutisen.

Italian television RAI3 -kanavan haastatteluohjelmassa Berlusconi häiriintyi siitä, että häntä haastatellut toimittaja ei antanut hänen puhua loppuun. Silvio kulta, sinä olet Italiassa jossa loppuun puhuminen on huonoa ruokaa syövien pohjoismaalaisten hullu harrastus.

Toimittaja kyseli kuulemma epämiellyttäviä (lue: ajattelua vaativia) kysymyksiä ja asetti herra Berlusconin tukalaan tilanteeseen. Lopulta koko puolituntinen ohjelma meni riitelyksi, jonka aikana Berlusconi haukkui toimittajaa vasemmistolaiseksi ja ammattitaidottomaksi. Sitten Silvio otti ja käveli ulos studiosta. Etukäteen nauhoitettava ohjelma näytettiin sellaisenaan Italian televisiossa sunnuntaina ja eilen illalla siitä näytettiin pätkä Ranskan uutisissakin.

Berlusconi on kävelevä vitsi, senhän me kaikki tiedämme, mutta tällainen käytös ei yksinkertaisesti ole sopivaa. Vastenmielisyyteni kyseistä narria kohtaan kasvaa entisestään.

Puhutaan politiikkaa

2006-03-14T10:32:00.000+01:00

Melkein vastavalmistuneena filosofian maisterina, aktiivisena työnhakijana ja parhaassa lisääntymisiässä olevana nuorena naisena olen seurannut mielenkiinnolla Ranskassa käytävää keskustelua aiheesta Contrat première embauche eli CPE. Kyseessä on Ranskan hallituksen ja erityisesti pääministeri Dominique de Villepinin läpi ajama laki, jonka mukaan yritys voi halutessaan asettaa alle 26-vuotiaalle vastapalkatulle työntekijälle kahden vuoden koeajan. Nykyisen 3-6 kuukauden sijaan nuori työntekijä joutuu siis elämään epävarmuudessa työpaikkansa suhteen kahden kokonaisen vuoden ajan.

Ranskalaiset ovat aina valmiita nousemaan barrikadeille, niin myös tässäkin tapauksessa. Vuoden 1968 mellakoiden näyttämö, Sorbonnen yliopisto, vallattiin viikonloppuna ja useat yliopistot ja ylioppilaskunnat ympäri maan ovat menneet lakkoon. Lukiolaisetkin ovat liittymässä joukkoon hurjaan, mikä asettaa Ranskan jo valmiiksi melko epäsuositun sisäministerin Nicolas Sarkozyn tukalaan asemaan. Hän on tähän mennessä tykännyt näyttää valtaansa usuttamalla mellakkapoliisit mielenosoittajien ja Sorbonnen valtaajien kimppuun, mutta alaikäiset lukiolaiset ovat kokonaan toinen juttu.

Hallituksen mukaan CPE:n tarkoitus on helpottaa nuorten pääsyä työelämään vähentämällä yritysten osalta nuoren ihmisen palkkaamiseen liittyviä rahallisia riskejä. En aivan ymmärrä herra de Villepinin logiikkaa, koska omasta mielestäni kyseinen laki asettaa nuoret työnhakijat todella huonoon asemaan työnhaun suhteen. Riski on, että useat yritykset käyttävät tilannetta häikäilemättömästi hyväkseen ja pistävät kahden vuoden ajan nuoren ihmisen tanssimaan täysin heidän pillinsä mukaan. Maassa, jossa nuorten työttömyysaste on noin 20% (köyhillä esikaupunkialueilla lähemmäs 50%), tällaisen hyväksikäytön riski on suuri.

de Villepin ja Sarkozy ovat molemmat kiinnostuneita ensi vuonna katkolla olevasta Ranskan presidentin virasta. Nuorten äänet eivät heitä selvästikään kiinnosta.

Allez les Bleus!

2006-03-12T17:53:00.000+01:00

En ole mikään erityinen urheiluhullu. Seuraan jalkapalloa EM- ja MM-kisojen aikaan ja katson jääkiekkoa kun Suomi pelaa Ruotsia vastaan. Pidän taitoluistelusta ja kuviouinnista, mutta muuten urheilu ei saa tunteitani kuumenemaan.

Ranskassa oloni aikana olen kuitenkin tykästynyt rugbyyn, jota ei Suomessa pahemmin pääse seuraamaan. Rugby on oikeaa urheilua. Siinä on fyysistä kontaktia, siinä hikoillaan ja siinä tullaan likaisiksi, mutta ennen kaikkea se on säilyttänyt hyvän uhreiluhengen. Yleisö kannattaa lempijoukkuettaan, mutta ei rettelöi ja rellestä. Matsin päätteeksi joukkueet illallistavat ja juhlivat yhdessä, hyvän yhteishengen vallitessa. Ehkä niin isokokoiset miehet eivät koe matsin jälkeistä nokittelua tarpeelliseksi, ovathan he ottaneet yhteen kuin raivot härät jo 90 minuutin ajan.

Katsoin juuri kämppisteni kanssa Ranska-Englanti -matsin, joka on täällä yhtä kuin Suomi-Ruotsi -maaottelu kotopuolessa. Ranska pyyhki Englannilla lattiaa ja teki pari aivan uskomatonta pistettä, kotiyleisön suureksi riemuksi. Kun ottelu päättyi, englantilaiset eivät näyttäneet pitkää naamaa eivätkä tuhahdelleet ranskalaisia päin. Joukkueet halasivat toisiaan, kättelivät ja taputtivat vastajoukkueen palkituille pelaajille. Ihailtavaa käytöstä.

Minun pitää todennäköisesti aloittaa kirjekampanja rugbyn saamiseksi Suomen televisioon, kohteina ainakin Yle ja Suomen Eurosport.

Onko meillä vielä toivoa?

2006-03-11T12:18:00.000+01:00

Sain eilen Karhumieheltäni hämmentäviä uutisia. Hän oli siirtänyt Skype-treffejämme mennäkseen kaverinsa luo katsomaan Euroviisujen esikarsintaa, mikä on sinänsä melko tuomittava teko. :-D
Illalla sain tekstiviestin jonka mukaan Lordi -yhtye on Suomen tämän vuoden edustaja.

Mikäli joku ei sitä vielä tiedä, niin minä VIHAAN Euroviisuja. Joskus vuosia sitten katsoin niitä samalla asenteella kuin kaikki muutkin järkevät ihmiset, eli kavereiden kanssa hihitellen ja typeriä esityksiä haukkuen. Eräänä toukokuisena iltana lähdin kaverini luo katsomaan kisaa samalla asenteella, mutta saavuttuani perille sain kauhukseni huomata olevani viisufriikkien ympäröimä. Nämä ihmiset ottivat kisan tosissaan. Heidän mielestään tuon vuoden Viron voittajabiisi oli oikeasti hyvä ja kisat ovat aidosti vakavissaan otettava esiintymiskanava nuorille artisteille. Hämmennykseni kasvoi entisestään kun tajusin, että heillä oli nauhalla kaikki kisat vuodesta 1987 lähtien. He myös katsoivat nauhoja yhä uudestaan ja osasivat voittokappaleet ulkoa järjestyksessä. Karmivaa.

Sen päivän jälkeen en enää kyennyt katsomaan kisoja samalla tavalla ja lopulta rupesin inhoamaan koko pelleilyä ja sen ympärillä käytävää rummutusta. Olin kuvitellut kisojen olevan Euroopan yhteinen vitsi, mutta olin ilmiselvästi väärässä.

Lordin voitto esikarsinnoissa on palauttanut uskoni yleisön huumorintajuun. Olisiko Suomen kansa vihdoin ja viimein tajunnut mistä koko kisassa on kyse? Uskaltautuisinko minäkin katsomaan ohjelmaa?

Ei jummarra.

2006-03-07T16:49:00.000+01:00

Olen usein ihmetellyt Blogilistan logiikkaa.

Minulla on tällä hetkellä kaksi blogia, joista molemmat ovat Blogilistalla. Toista ei ole päivitetty kolmeen kuukauteen, toista taas päivittelen koko ajan. Kaiken järjen mukaan päivittämättömän blogin pitäisi laskea listalla tasaisesti jonnekin häntäpäähän ja päivitetyn nousta sillä tasaisesti, tai ainakin pysyä paikoillaan. Näin ei kuitenkaan käy, vaan Domino nousee välillä huimaa vauhtia samalla kun Domino Ranskassa kituuttaa perässä. Dominoon on tullut uusia kommenttejakin ja pari uutta tilaajaa.

Kuka kommentoi blogia, jota ei ole päivitetty kolmeen kuukauteen?

Olen hämilläni, mutta niinhän minulle usein käy matemaattisten kaavojen edessä.

Purple haze

2006-03-03T10:01:00.000+01:00

Maurelita on punapää, minä olen violettipää. Lukiossa yritin kerran värjätä hiukseni sinisiksi. Lopputulos ei ollut aivan toivotun kaltainen.

Your Hair Should Be Purple

Intense, thoughtful, and unconventional.
You're always philosophizing and inspiring others with your insights.

What's Your Funky Inner Hair Color?

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

2006-02-27T20:26:00.000+01:00

Kävin tänään Herra Vuokranantajan luona palauttamassa avaimet. Asia sujui yllättävän jouhevasti ja tulimme järkevään ja molempia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen. Palautin avaimet ja hän maksoi minulle kuuluvat rahat. Tämä asia on nyt minun osaltani vihdoin ja viimein loppuunkäsitelty.

Ylimielisyyttä vai tietämättömyyttä?

2006-02-27T17:40:00.000+01:00

Olin viime viikon työmatkalla Berliinissä. Jo käsite "työmatka" on kaltaiselleni ikuiselle opiskelijalle kovin ylevä ja asuminen mukavassa hotellissa on vielä ylevämpää. Vietin Berliinissä myös aikaa siellä asuvan isäni luona, mikä on tietenkin aina kivaa. Matka sujui hyvin, työasiat olivat mielenkiintoisia ja aika kului jouhevasti. Pidän Berliinistä kaupunkina hyvin paljon. Se ei ole yhtä kodikkaan hälisevä kuin Pariisi, mutta se on sitävastoin ilmavampi ja jotenkin rauhallisempi paikka.

Tällä matkalla törmäsin jälleen erääseen ranskalaiseen asenteeseen, jota minun on hyvin vaikea käsittää ja joka heijastuu Suomeen omistuisena ennakkokäsityksenä. Eräs työyksikkömme toinen suomalainen jäsen on suomenruotsalainen. Hän on täysin kaksikielinen, mutta hänen äidinkielensä on ruotsi. Oma isoäitini on myös ruotsinkielinen, minkä johdosta istuin ruotsintunneilla tarkkana kuin porkkana ja hallitsen kielen nykyään hyvin. On hämmentävää, kuinka monta kertaa olen joutunut tarkentamaan, että isoäitini ei ole ruotsalainen vaan ruotsinkielinen suomalainen. On myös suorastaan turhauttavaa kun työpaikan ihmiset puhuvat suomenruotsalaisesta kollegastani Suomessa asuvana ruotsalaisena.

En missään nimessä oleta ihmisten tietävän Suomen olevan kaksikielinen maa, mutta hämmästelen sitä etteivät he näytä edes ymmärtävän kaksikielisyyden käsitettä. Asiasta tekee vielä omituisemmaksi se, että ranskaa puhutaan muuallakin kuin Ranskassa ja että kaikki ranskankieliset ihmiset eivät välttämättä ole ranskalaisia. Miksi sitten kaikki ruotsinkieliset ihmiset olisivat ruotsalaisia? Vasta kun huomautan täkäläisille, että heidän logiikkansa mukaan Hergé ja Tintti ovat ranskalaisia ja Sigmund Freud on saksalainen, he ymmärtävät asian ja menevät hieman noloiksi.

En ole vielä löytänyt selitystä tälle omituiselle logiikalle muuta kuin että sillä on jotain tekemistä ranskalaisten tavalla pitää kaikkea ranskankielistä ranskalaisena. Olen ainakin huomannut olevani ainoa, joka käyttää sanaa "francophone", ranskankielinen. Kaikki muut sanovat ainoastaan "français", ranskalainen. Esimerkiksi Tintti ei ole täkäläisille puhekielessä "Un BD francophone", ranskankielinen sarjakuva. Se on "Un BD Français", ranskalainen sarjakuva. Ja sitähän se ei ole.

No more Miss Nice Gal.

2006-02-17T17:33:00.000+01:00

Mittani täyttyi sitten nyt. Minun piti tänään käydä hakemassa vuokratakuuni Herra Kusipäältä. Soitin tarkistaakseni onko hän kotona, mutten saanut vastausta. Soitin kännykkään, sama juttu. Pistin lopulta tekstiviestin, john sain aika ilkeän vastauksen. Herra Kusipään mukaan vuokratakuu on puolet pienempi kuin mitä se todellisuudessa on. Minun pitäisi kuulemma opetella laskemaan ja lakata pitämästä ihmisiä typeryksinä.

Justiinsa. Se vesikattila, joka aikaisemmin poreili hiljaa ykkösellä, pamahti nyt kuutoselle ja kiehahti yli.

Soitin äijälle selvittääkseni asian. Ensinnäkin hän unohti kertoa minulle, ettei edes ole Pariisissa vaan Tukholmassa. Toiseksi hän väitti, että minä olin asunut kämpässä koko marraskuun ja että toinen puolikas vuokratakuusta onkin tuon kuun vuokra. Muutin asuntoon marraskuun lopussa, eikä minulla ole todellakaan mitään aikomusta maksaa vuokraa koko kuulta. Tyyppi tulee takaisin sunnuntai-iltana, ja silloin tämä asia selvitetään kasvokkain. Tukijoukkojakin on jo tarjoutunut lähtemään mukaan.

Ja uskokaa kun sanon, että asia ratkeaa minun hyväkseni.

Hyvää ystävänpäivää!

2006-02-14T15:05:00.000+01:00

Hyvää ystävänpäivää kaikille ystäville ympäri maailman!

Ilta kaupungilla

2006-02-13T13:34:00.000+01:00

Muuttoni lauantaina sujui hyvin. Sain tavarani, joita on aivan liikaa, vietyä uuteen asuntoon ja laitettua paikoilleen. Kusipää vuokranantajani mutisi krapulaisena, että voin tulla käymään sunnuntaina palauttamassa avaimet ja perimässä takuuvuokran. Eilen hän sitten ilmoitti, että tämä asia hoidetaan keskiviikkona. Toivottavasti.

Lauantai-iltana lähdin ensimmäistä kertaa bilettämään Pariisin yöhön. Työkaverini oli saanut järkättyä liput mahtaviin gay-iltamiin keskustaan, joten matka suuntautui sinne. Alkuillan vietimme hänen luonaan syöden, juoden ja jutellen ja loppuyön biletin noin parintuhannen homon kanssa ranskalaisten kasarihittien tahtiin. Minä jopa tunnistin joukosta muutaman biisin (muistatteko, että Monacon prinsessa Stéphaniekin on joskus yrittänyt laulajan uraa?), mutta enimmäkseen keskityin hyvään tunnelmaan ja improvisoituihin tanssiliikkeisiin. Hauskaa oli, ja matka kotiin kahdella yöbussillakin sujui hyvin.

Täällä olen kieltämättä hieman ihmetellyt ranskalaisten sisäänpäinlämpiävyyttä musiikkiteollisuutensa suhteen. Monet kansainväliset hitit joko käännetään ranskaksi tai ne jäävät täällä melko tuntemattomiksi. Sitä vastoin Ranska on täynnä artisteja jotka ovat Ranskassa mielettömiä supertähtiä mutta joista ei olla maan rajojen ulkopuolella koskaan kuultukaan. Kansainväliset tähdet ovat tähtiä täälläkin, mutta esimerkiksi homoikonien taistossa Mylène Farmer -niminen laulajatar peittoaa Madonnan mennen tullen. Kuka Mylène Farmer? Niinpä niin.

Muutosta innoissani

2006-02-08T09:59:00.000+01:00

Heräsin tänä aamuna seitsemältä, kuten tavallisesti, ja kuulin että vuokranantajallani oli joku seuranaan. Tällä kertaa ei ollut kyse samanlaisesta metelistä kuin viimeksi, mutta jotain siellä tapahtui.

Kuulin näet ääniä. En mitään juttelua tai nukkumisesta aiheutuvaa hengitystä, vaan hieman intiimimpiä juttuja. Toinen ääni oli naisen, toinen vuokranantajani. Tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että vuokranantajani vaimo on Ruotsissa. Tämän todistusaineiston mukaan mies siis pettää vaimoaan jonkun mimmin kanssa. En törmännyt aamutoimieni aikana kehenkään, mutta pidän silmäni auki. Olen muutamana aamuna ihmetellyt eteisessä näkemiäni naisten saappaita, jotka eivät ole minun eivätkä myöskään toisen vuokralaisen.

Toisaalta tilanne hieman ällöttää minua, mutta toisaalta olen tyytyväinen. Tiedän ainakin mitä tehdä jos takuuvuokraa ei rupea kuulumaan.

Kiäh, kiäh. :-D

Muuttopuuhiin!

2006-02-07T16:22:00.000+01:00

En ole koskaan elämässäni joutunut odottelemaan asuntoa kovinkaan kauaa. En nytkään. Vanha kunnon hyvä asuntokarmani teki taas tehtävänsä.

Pienen etsinnän jälkeen löysin uuden ja kivemman asunnon. Se sijaitsee kaupungin muurien sisäpuolella melko rauhallisessa kaupunginosassa. Asunto on uudemmassa talossa kuin nykyinen ja rakennuksessa on ovikoodi ja rauhallinen piha. Kämppä on isompi ja paremmassa kunnossa kuin nykyinen kämppäni ja siinä on langaton netti, astianpesukone, pyykinpesukone sekä parveke. Uudet vuokranantajani ja kämppikseni ovat ikäiseni pariskunta, jotka ovat aikaisemminkin asuneet yhteisasunnossa ja joilla on ennenkin ollut alivuokralaisia. He ovat matkustelleet paljon ja molemmat käyvät töissä. Kävin katsomassa asuntoa sunnuntaina, juttelimme mukavan tovin ja tulimme hyvin toimeen.

Kun kyselin käytännön asioita kuten takuuvuokraa ja vuokranmaksun yksityiskohtia, sain vastaukset heti ja selkeästi, enkä viivyttelyn ja "ihan sama" -tyylisten lausahdusten kera kuin nykyisen vuokranantajani kanssa. Nykyisessä kämpässäni jouduin tunkemaan tavaroitani hieman sinne sun tänne vuokranantajani kamojen joukkoon, tässä asunnossa minulla on yhteistiloissa kuten keittiössä ja kylpyhuoneessa omat hyllyt. Minulla on tästä asunnosta hyvä fiilis, ja lisäksi pääsen nukkumaan futonilla ensimmäistä kertaa elämässäni.

Muuton jälkeen työmatkani pysyy ajallisesti suunnilleen samana, mutta en joudu enää vaihtamaan metroa. Sekin on hyvä, sillä nyt voin istua koko matkan.

Voin muuttaa asuntoon vaikka heti, joten jos saan nykyisen vuokranantajani kanssa sovittua että maksan vain kahden viikon vuokran, muutan ensi viikonloppuna. Eihän minulla ole kuin muutama hassu laukku ja lisäksi työkaverini lupautui jo auttamaan minua muutossa. Jos äijä urputtaa, jään kuun loppuun asti tai urputan takaisin.

Mitä pikemmin pääsen eroon nykyisestä vuokranantajastani, sen parempi.

Vaatteista

2006-02-02T15:06:00.000+01:00

Vastaan haasteeseen. Eli, mitä minulla on tällä hetkellä päällä?

Olen töissä, joten pyrin olemaan siistin näköinen. Minulla on: suorat harmaat liituraitahousut, punainen pitkähihainen paita, musta villatakki, mustat sukat ja mustat nauhakävelykengät. Hiukseni ovat kiinni sinisellä pitkänomaisella klipsulla ja nenällä keikkuvat silmalasit, koska olen likinäköinen.

Ei siis mitaan räväkkää, mutta räväkkä pukeutuminen ei kuulu tyyliini.

En haasta ketaan. Siihen olen liian cool.

Ai mää vai?

2006-02-02T09:29:00.000+01:00

Olet Pontus Toikka!
Pidät huolta siitä, etteivät säätiedotukset ole tylsää tietopohjaista litaniaa. Sinulle ominaisia piirteitä ovat rutiinien täyttämä arki, kyky kävellä rivakasti, äidinkielen vääntely, perinteinen vakioasu ja erittäin iloinen luonne. Saatat saada huumorinpuuskia.

Juuri kun huokaisin...

2006-01-31T12:51:00.000+01:00

...tuli uutta ajateltavaa. Vuokranantajani ilmoitti eilen tylysti, että hänen perheensä tulee Pariisiin huhtikuun alussa ja että minun on muutettava silloin pois. Hän ei muka tiennyt, että harjoitteluni jatkuu toukokuun loppuun asti, vaikka olen sen moneen kertaan selvästi ilmoittanut. Minua harmittaa se, että joudun etsimään uuden asunnon tästä kalliista kaupungista, jonka asuntotilanne ei ole mitä parhain. Toisaalta olen tyytyväinen, sillä vuokranantajani on melkoinen kusipää. Takuuvuokran perimisestä tulee varmaan uusi seikkailu.

Lisäksi sain tietää, etten saa ylimääräistä opintotukea harjoitteluni ajaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että rahatilanteeni on kevään ajan hyvin tiukka.

Töissä sen sijaan menee hyvin. Minulla on mielenkiintoisia työtehtäviä ja näin ollen järkevää tekemistä. Olen illalla menossa elokuviin työkaverini kanssa, joten sosiaalinen elämäkin sujuu ainakin näiltä osin.

Kunhan Karhumies tulee huomenna, ovat kaikki huoleni tiessään ainakin hetken ajan.

Helpotusta.

2006-01-28T15:16:00.000+01:00

Sain pankkikorttini tunnusluvun torstaina, joten nyt elämä on helpompaa. Enää ei Visa-kortti paran tarvitse vinkua kivusta, vaan se pääsee hyvin ansaitulle lomalle. Tähän pankkiasiaan on tuhlautunut yhteensä noin kuusi viikkoa. Jonkinlainen ennätys kai sekin.

Nyt on ensimmäinen viikonloppu, jolloin minun ei tarvitse tehdä mitään ylimääräisiä töitä. Ei opiskeluja, ei mitään. Voin keskittyä rentoutumiseen ja pelkkään olemiseen. Ulkona on melko kylmä ja asunnossa myös, mutta ainahan sitä jotain tekemistä keksii. Voin vaikka tutustua origamin ihmeelliseen maailmaan. Tunne on uusi ja erilainen, en oikein tiedä miten suhtautua siihen. Nauttien, tottakai.

Sain eilen illalla uuden kämppiksen. Vuokranantajani ystäväperheen tytär, 20-vuotias ruotsalainen tyttö, asuu kämpässä koko kevään. Hän vaikuttaa ihan mukavalta ja tulemme hyvin toimeen. Mielummin katselen häntä kuin tyhmää vuokranantajaani, se on varma.

Toinen etappi, osa kaksi

2006-01-26T10:15:00.000+01:00

Sain tänään loppumerkinnän gradun lisäksi puuttuviin opintoihini. Pystyn jo hieman hengittämään. Kohta jo liiankin pitkään venyneet opintoni ovat ohi. Se tieto ja tieto siitä, että Karhumies tulee viikon päästä, lämmittävät sydäntäni.

Pankkikorttini tunnuslukua minulla ei vieläkään ole, mutta pankista vakuuttivat, että saan sen parin päivän sisällä. Tämä tunnusluvun puutteesta aiheutuva rahattomuus hermostuttaa minua niin, että säikähdin eilen omaa peilikuvaani. Naamani oli valkoinen, otsani rypyssä, suu viivana ja silmät viiruina. Hartiani ovat jännittyneet ja puhun lyhyin, jännittynein lausein. En yleensä ole stressaavaa tyyppiä, mutta nyt olen selvästikin tehnyt poikkeuksen. Ehkä huomenna on parempi päivä.

Toinen etappi. Loppu häämöttää.

2006-01-24T14:19:00.000+01:00

Viimeiset hetket ovat käsillä. Lähetin graduni viimeisimmän version professorilleni sunnuntaina ja maanantaina sain vastauksen. Sen mukaan minulla on enää muutamia muotoseikkoja korjattavana, jonka jälkeen graduni on valmis sidottavaksi ja arvosteltavaksi. Saan tarkempia tietoja häneltä muutaman viikon sisällä.

Olen jo ottanut yhteyttä kirjansitomoon sekä muokannut graduni ulkoasun sitomiskelpoiseksi. Olen valinnut kansien värin ja ottanut selville, miten Word-tiedostot muutetaan kirjansitomon vaatimaan PDF-muotoon. Työn hintakin on selvillä. Välillä käyn oppiaineeni kotisivujen "valmistuneet opinnäytetyöt" -sivulla ja haaveilen siitä hetkestä, jolloin minun työni näkyy kyseisessä listassa.

Sain tänään viimeisen puuttuvan arvosanani gradun lisäksi. Lähetin faksitse saman tien pyynnön loppumerkinnän siirtämisestä opintorekisteriin. Olen jo naputellut valmiiksi tutkintotodistuspyynnön, jotta voin myöhemmin vain tulostaa, allekirjoittaa ja lähettää sen. Tämä tapahtuu opintotukilautakunnasta riippuen joko heti kun saan graduni arvosanan tai vasta toukokuussa.

Helpotus hiipii jo tajuntaan, mutta bileet järjestän vasta kun gradu on kansissa ja kaikki tarvittavat arvosanat koossa. Gradun arvosanasta riippuen juhlin uudestaan joko rankasti tai hieman hillitymmin kun saan tutkintotodistukseni.

Odotan yhä pankkikorttini tunnuslukua.

Ensimmäinen etappi

2006-01-20T12:40:00.000+01:00

Sain tänään pankkikortin. Se on kaunein esine, minkä olen koko täällä oloni aikana nähnyt. En kuitenkaan voi käyttää sitä, sillä tunnusnumero seilaa yhä jossain Ranskan postilaitoksen reitillä. Ehkä saan sen käsiini ensi viikolla, ehkä jopa huomenna. Ranskassa kun jaetaan posti myös lauantaisin.

Koska vuokranantajani haluaa tehdä asiat mahdollisimman hankalaksi, hän haluaa vuokran vain joko shekkinä tai käteisenä. Ei pankkisiirtoa. Minä en mielelläni kulje pitkin Pariisin katuja satoja euroja taskussani, joten tilasin shekkivihon joka on täällä ilmainen. Tuleepahan ainakin sekin kokemus koettua.

Kaikki ei ihan toimi

2006-01-19T14:28:00.000+01:00

Tämä päivä ei alkanut aivan toivotusti.

Vuokranantajani on hieman omituinen tyyppi. Hänen vaimonsa ja lapsensa asuvat Tukholmassa. Pariisissa hän on aina vain noin alle viikon kerrallaan. Tuolloin hän nukkuu, katsoo televisiota ja viipyy ulkona yömyöhään. Mitään töitä hän ei näytä tekevän, mutta silti hän reissaa Pariisin ja Tukholman väliä koko ajan. Mies on nelikymppinen.

Olen ottanut sen linjan, että hän viettää omaa elämäänsä ja minä omaani. Tähän asti tuo linja on toiminut ihan hyvin, mutta viime yönä hänen elämänsä tunkeutui minun elämäni puolelle. Heräsin aamukahdelta siihen, että hän tuli kotiin jonkun pariskunnan kanssa. He asettuivat olohuoneen puolelle juttelemaan ja kuuntelemaan musiikkia. Torkahtelin noin neljään asti, jonka jälkeen en saanut enää lainkaan unta. Naisen ääni kuului varmaan ympäri korttelia ja sellaisella äänellä käyty känninen väittely ei ole koskaan kaunista kuultavaa. Vielä vähemmän kaunista se on silloin, kun makaa aamuyöstä rättiväsyneenä sängyssä ja tietää joutuvansa heräämään töihin parin tunnin päästä.

Vuokranantajani seurueineen havahtui lähtemään, kun herätyskelloni pirahti soimaan aamuseitsemältä. Nainen tosin yritti protestoida ja hän kävi vielä huoneeni ovella kikattelemassa. Hän ehti kuitenkin lähteä asunnosta ennen kuin ehdin näyttää, mitä takapuoleen ammuttu suomalainen karhu tuollaisessa tilanteessa tekisi. Vuokranantajani painui pehkuihin ennen kuin ehdin sanoa hänelle mitään, mutta tänä iltana otan asian puheeksi. Tuollainen käytös ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävää.

Enkä ole vieläkään saanut pankkikorttiani.

I'm a freak, I'm a weirdo....

2006-01-17T11:09:00.000+01:00

Reppuli haastoi minut kertomaan viisi omituista tapaani.

Homman nimi on siis se, että paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Pienen miettimisen tuloksena olen päätynyt näihin muutamiin ja tajunnut, että olen oikeasti aika outo tyyppi.

1. Minulla on tapana tehdä monta asiaa yhtäaikaa. Tässä ei sinänsä ole mitään omituista. Asiaan kuitenkin liittyy se, että jätän yhden asian pitkäksikin aikaa kesken tehdäkseni toista asiaa. Esimerkiksi aamuisin saatan lukea Hesaria A-osan puoliväliin asti, minkä jälkeen menen suihkuun. Tämän jälkeen vaihdan vaatteet, laitan hiukset, meikkaan, teen aamiaista ja saatan jopa tiskatakin. Lehti on yhä kesken ja kukaan muu ei saa lukea sitä, kuin minä.
Aika omituista.

2. Puhun itsekseni. Käyn päässäni pitkiäkin keskusteluja mitä moninaisimmista aiheista, ja ilmeet sekä suu liikkuvat kulloisenkin keskustelun aiheuttaman mielialan mukaan. Tätä harrastan niin bussipysäkillä kuin sängyssä ennen nukkumaanmenoa.
Minusta tässä ei ole mitään outoa, mutta muut ihmettelevät tätä tapaa.

3. Ärsyynnyn pienistä ja mitättömistä asioista. Vessassa, vieraassakin sellaisessa, minun on ehdottomasti vaihdettava vessapaperirullan asentoa, mikäli paperi tulee alta eikä päältä. Tietyt sanontatavat ja kielivirheet saavat minut suorastaan näkemään punaista. Tulen hulluksi piipittävällä äänellä puhuvien ja velttojen ihmisten seurassa. Yleensä siedän kaikenlaisia asioita ja ihmisiä, mutta näitä en.

4. Kanan- ja muiden lintujen koivissa tykkään syödä luiden väliin jäävän pienen valkoisen osan. Minulle se maistuu.

5. Höpöttelen aina ja kaikkialla. Kerron samat jutut useaan otteeseen ja tarinani ovat pitkiä ja monimutkaisia. Usein en edes itse tiedä, mistä on kyse ja hyvin usein juttelu menee vaahtoamisen puolelle. Jatkan silti puhumista, sillä juttelu on kivaa. Ainakin minusta.

Iso osa niistä ihmisistä jotka haluan haastaa on jo haastettu. Tylsää.
Lisäksi olen niin huono blogistanian kansalainen, etten pahemmin tunne muita bloggaajia. Se ei ole tylsää, vaan virkistävää.

Haastan kuitenkin Katsin, Philin, Stephin, Axis of Aevilin ja Millan, vaikkei jälkimmäinen olekaan aikoihin antanut kuulua itsestään. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Ällötys

2006-01-13T11:28:00.000+01:00

Aikaisemmista kirjoituksistani on hyvin käynyt ilmi, mitä mieltä olen iskurepliikeistä ja limaisesta flirttailusta. Pieni kohteliaisuusflirtti vain piristää päivää, mutta läpinäkyvä nuoleskelu pilaa sen.

Eräs Suomen ihanimmista puolista on, että nainen saa kadulla kävellä rauhassa. Miehet eivät vislaile perään ja baarissa voi rauhassa istua yksin ilman että vieressä olisi heti joku epätoivoinen yrittäjä. Lause "Odotan poikaystävääni" toimii takuuvarmasti, eikä sen jälkeen pidä varautua mielettömiin ylidramaattisiin poistumiskohtauksiin.

Toista on täällä Ranskassa. Olen ollut täällä vasta pari kuukautta ja olen jo kurkkuani myöten täynnä epämääräisiä aivokääpiöitä, jotka kuvittelevat olevansa Jumalan lahja maailman naisille. Aluksi luulin, että epäranskalainen ulkonäköni (olen kaikkia täkäläisiä naisia ainakin 20 cm pitempi) on syynä tähän äärimäisen rasittavaan ilmiöön. Työkaverini kuitenkin vakuuttavat, että se on täällä jokaista naista kohtaava kirous jonka kanssa on vain elettävä. Valtaosa näistä hölmöistä hormonipelleistä on Pohjois-Afrikasta, missä naisten kunnioitus on tunnetusti aika pohjalukemissa.

Ainakin olen päässyt hiomaan sarkastisia vastaustekniikoita, ja katson mitkä niistä tepsivät parhaiten. Legendaarisimmat tarinat kerron lounastauolla töissä, ja niistä saamme aina hyvät naurut. Varovainen pitää silti olla, jotkut kun suhtautuvat torjutuksi tulemiseen aika aggressiivisesti.

Karhumieheni Suomesta tulee tänne parin viikon päästä käymään. Rukoilen ja toivon, että ainakin sen ajan saan olla rauhassa. Ainakin Karhumies voi murista vihaisesti jokaiselle, joka yrittää lähestyä hänen naistaan.

Ihastelua.

2006-01-10T16:09:00.000+01:00

Pariisilaiset lapset ovat aivan uskomattoman suloisia. Nämä pienet suklaasilmäiset pallerot taapertavat kadulla isän ja äidin käsipuolessa pieniin poplareihin tai villakangastakkeihiin puettuina, kauniit hatut sievästi päässä ja nätit nahkakengät kauniisti solmittuina. Arkiaamuisin asiaan kuuluu lisäksi lasta noin kolme kertaa suurempi selkäreppu, joka tekee hänestä vain entistä suloisemman.

Tosi on, etteivät villakangastakit ja nahkakengät ole mitä kätevimmät leikkitamineet, toisin kuin kurahaalarit ja kumisaappaat, mutta sataprosenttisen suloisuusasteen ne kyllä takaavat. Lastenvaatekauppoja onkin joka nurkalla. Kaikki tarjoavat toinen toistaan kivempia välineitä pienten poikien ja tyttöjen estetiikan tajun kehittämiseen. Aikuisia pariisilaisia katsellessa täytyy todeta, että ihan hyvin se puoli kyllä on kehittynyt.

Sujuvuudesta.

2006-01-02T16:31:00.000+01:00

Eräitä suuria havaitsemiani eroja Suomen ja Ranskan välillä on asioiden sujuvuus.
Täällä saa tottua odottelemaan ja järjestelemään, sekä tekemään asioita monimutkaisesti. Suomessa asiat ja ihmiset, Kelaa ja sosiaalivirastoa lukuun ottamatta, ovat jotenkin suoraviivaisempia.

Kun saavut Ranskassa illanviettoon tai lomalta takaisin töihin, kaikkien kanssa on vaihdettava poskisuudelmat ja tässähän menee hyvä tovi. Kun lähdet illanvietosta, sama poskisuudelmarumba alkaa taas. Lähtöä saa varautua tekemään pitkään ja hartaasti. Välillä kieltämättä kaipaa suomalaista käden heilautusta, jonka avulla tervehditään koko huonetta hilpeän "Moi!" -sanan saattelemana. Se on niin ihanan yksinkertainen tapa, vaikkakaan ei kovin henkilökohtainen. Onhan se kieltämättä mukavaa, kun tuntematon ihminen huomioi sinut juhlissa, vaikka poskisuudelmaa ei täällä pidetäkään mitenkään intiiminä tai henkilökohtaisena eleenä.

Mutta, maassa maan tavalla. Nykyään vaihtelen muiskauksia jo hyvin tottuneesti jopa seksistisen ihramahaisen pomoni kanssa ja odottelen kärsivällisesti kaupan tiskillä vuoroani vuoronumerottoman kaaoksen keskellä. Mikäs tässä kiire on, valmiissa maailmassa.

Sain viimein pankkitilin avattua. Jee! Pankkikortti tulee sitten postissa, tuleekohan siitä uusi seikkailu?

Barrikadeille, citoyen(ne)s!

2005-12-21T11:13:00.000+01:00

Citoyen(ne) = kansalainen
Ranskan 1789 vallankumouksen aikana käytetty tasa-arvoa korostanut kanssaihmisten puhuttelutapa.

Kun New Yorkissa kauhistellaan ensimmäistä metrolakkoa 25:een vuoteen ja jopa muotiblogit antavat kenkävinkkejä kävelijöille, Pariisissa naureskellaan taas vaihteeksi hassuille amerikkalaisille. Yksi joukkoliikenteen lakko ei täkäläisten paksuissa nahoissa paljoa tunnu.

Tässä maassa lakkoillaan tunnetusti paljon, ja mitä ihmeellisimmistä syistä. Jokin linja, asema, tai väline Pariisin muuten hyvin mahtavassa julkisessa liikenneverkossa on jatkuvasti lakossa. Joko syy on työntekijöiden kahvihuoneen vedenkeittimen hajoaminen tai sitten vakavammat asiat kuten yksityistämisuhat, joiden alla esimerkiksi Ranskan rautatielaitos SNCF kamppailee.

Tämä on maan tapa, asiat hoidetaan riitelemällä ja nyrkit pystyssä. Ennen pitkää päästään sopuun, kunnes seuraavana päivänä aloitetaan taas riitely. Ranskan television keskusteluohjelmatkin ovat käsittämättömiä huutomatseja, joissa aikuiset ihmiset kiljuvat toisilleen naamat punaisina. Voimasanojakaan ei säästellä.

Keskustelua ja hiljaisuutta rakastavaa suomalaistyttöä tämä rasittaa, ärsyttää ja huvittaakin, mutta ainakin se purkaa aggressioita. Tästäkin tavasta voisi siis tuoda jotain kotiin päin, mutta ehkä kuitenkin vain muutamia murusia.

Nami, nami ruokaa

2005-12-18T18:33:00.000+01:00

Olen valittanut tarpeeksi Ranskan ja Pariisin hankaluuksista, eli on aika heittää kehään myös kehuja. Ensinnäkin, työpaikkani on erittäin mukava ja tulen työkavereitteni kanssa hyvin toimeen. Työpaikkani sijaitsee Issy-les-Moulineaux – nimisessä esikaupungissa, joka on heti Pariisin kaupungin rajojen ulkopuolella. Issy on rauhallinen ja kiva paikka, hyvin keskiluokkainen ja miellyttävä. Puistoja ja harrastusmahdollisuuksia on paljon, tosin itse en ole niihin vielä ehtinyt tutustua.

Ennen kaikkea rakastan ranskalaista ruoka-, tarkemmin sanottuna ruokailu-, kulttuuria. Suomessa en ole koskaan tottunut siihen tapaan, millä ihmiset vain mättävät lounastauolla ruuan suuhunsa ja nostavat saman tien kytkintä, viitsimättä edes odottaa kanssaruokailijoitaan. Täällä lounastauko on tunnin mittainen ja se vietetään rauhallisesti syöden ja työkavereiden kanssa keskustellen. Ihmiset ottavat usein omat eväät mukaansa töihin tai hakevat leipäkaupasta voileipäaterian. Illalla istutaan rauhallisesti pöydän ääressä ja syödään ajan kanssa, ateriasta nauttien ja melkein tunnin mittaisia iltauutisia katsellen. Tästä tavasta nautin ja tämän aion tuoda mukanani Suomeen.

Torien antimet ovat mahtavat ja usein myös hyvin laadukkaat. Lisäksi täältä saa tummaa suklaata niin monessa eri muodossa, että suklaahullu Anzi pökertyy kaupan käytäville silkasta onnesta. Mitään järkyttävän suurta eroa ei ruokatarjonnasta mielestäni kuitenkaan löydy, sillä kyllä Suomessakin voi syödä hyvin vaikka hassu setä Chirac muuta väittääkin. Ne pienet erot ovat kuitenkin usein tärkeimpiä. Täkäläisestä valkoisesta höttöleivästä en niin välitä, itse kun rakastan ruisleipää yli kaiken. Sitäkin täältä kuulemma saa.

Yksi asia mitä en myöskään Suomesta kaipaa, ovat kadulla oksentelevat ja kännissä örveltävät idiootit. Kyllä täälläkin humallutaan, siitä ei ole epäilystäkään, mutta hallitummin. Miehet kyllä helpottavat oluen aiheuttamaa hätäänsä porttikäytäviin ja kadunkulmiin, mikä tuntuu mukavana hajuna nenään, mutta kadulla ei näe kolmikymppisiä aikuisia ihmisiä räkä poskella ja oksennukset rinnoilla, mikä on aivan ihanaa. Kodittomia kerjäläisiä koirineen ja pahvimajoineen tosin näkyy täällä liikaakin, eivätkä heidän paleltumiskuolemansa ole lainkaan harvinaisia. Tämä tosiasia, sekä se että ranskalaiset polttelevat pilveä kuin tupakkaa, näyttää ranskalaisilta unohtuvan, kun he tekopyhästi kauhistelevat suomalaisia juomatapoja.

Kielisnobbailua

2005-12-18T18:30:00.000+01:00

Stereotypia ranskalaisista on, että he ovat omaa kieltään ja maataan yli kaiken rakastavia ennakkoluuloisia snobeja, jotka loukkaantuvat pelkästä englannin tai muun kielen ajattelemisestakin. Olen kuullut hurjia tarinoita ranskalaisista, jotka saavat raivokohtauksen kun heiltä kysyy, voisivatko he keskustella muulla kuin ranskan kielellä. Tulin Pariisiin hyvilläni siitä, että osaan kieltä ja vältyn pahimmalta halveksunnalta.

Näiden muutamien viikkojen aikana olen kuitenkin huomannut tuon stereotypian olevan hieman väärä. Vaikka työkaverini ranskan kielen taitoani kehuvatkin, olen ollut yllättynyt siitä, kuinka moni on kaupassa tai kahvilassa vaihtanut englannin kieleen omituisen pienen suomalaisaksenttini kuullessaan. Vielä yllättyneempi olen ollut siitä, kuinka moni ryhtyy tämän korostuksen kuullessaan tiedustelemaan kotimaatani. Kyseessä ei kuitenkaan ole pieni suomen kieli jota puhutaan vain Suomessa, vaan ranska, jota puhutaan lähes joka maanosassa ja Euroopassakin viidessä maassa. En myöskään ole pienessä Suomessa, jonka maahanmuuttohistoria on vasta alkutekijöissään, vaan entisessä siirtomaavallassa, jonka kaduilla näkyy ja kuuluu kaiken kokoisia ja värisiä ihmisiä ja aksentteja monessa sukupolvessa.

Mikä siis tekee minun aksentistani niin erikoisen, että sitä pitää ihmetellä ja kuulostella? Ja miksi minun ei anneta puhua ranskaa jos kerran niin haluan, vaan yritetään väen väkisin kääntää keskustelu englannin kielelle? Olenhan tullut tähän maahan nimenomaan ranskan kieltäni harjoittamaan, englantia voin puhua missä vaan. Olenkin ottanut sen linjan, että jatkan ranskan kielellä kuin mikään ei olisi. Ennen pitkää vastapuoli huomaa tämän ja vaihtaa itsekin vähin äänin takaisin ranskaan.

Aikaisemmin en ymmärtänyt joidenkin Suomessa asuvien ulkomaalaisten valitusta siitä, että suomalaiset kääntävät puheen automaattisesti englannin kielelle kuullessaan puhujan olevan ulkomaalainen. Luulin sen olevan kohteliasta, onhan suomi vaikeasti opittava kieli. Nyt ymmärrän syyt tämän turhautumisen takana, enkä tule enää itse sortumaan siihen virheeseen. Mikäli joku Suomessa asuva ja suomen kieltä opiskeleva ulkomaalainen haluaa keskustella kanssani suomeksi, niin keskustelemme suomeksi. Miten muuten hän sitä muka oppisi?

Seikkailujen byrokratia

2005-12-16T12:47:00.000+01:00

Tänään löysin viimein pankin, joka suostuu ottamaan minut asiakkaakseen. Minulla on siis viimein ranskalainen pankkitili, sanotte?

Eipäs nyt innostuta.

Ennen kuin voin avata tilin kyseisessä paikassa, tarvitsen pienen sievän pinon papereita sekä Suomesta että Ranskasta. Kun virkailija kertoi minulle tämän, ilmeeni muuttui niin epätoivoiseksi, että hän säikähti. Olen niin jo turhautunut tähän säätämiseen, että sain hädin tuskin nieltyä epätoivon kyyneleeni. Virkailija, joka oli kyllä aivan aidosti mukava ja avulias, huomasi väpättävän alahuuleni ja sanoi kaiken kyllä järjestyvän. Toivon niin.

Tämä aamu on siis mennyt soitellessa Suomen verovirastoon ja pankkiini Suomessa, joista olen tilannut erinäisiä todistuksia (yhdestä joudun maksamaan 25 €) joiden avulla voin todistaa, etten ole epärehellinen rahanpesijä Finndistaniasta. Ne paperit saan toivottavasti ensi viikolla ja ehkä sitten....

Se jää nähtäväksi.

Anzin seikkailut Pariisissa.

2005-12-14T21:24:00.000+01:00

Tämän nimen annan sille kirjalle, jonka kirjoitan ensimmäisistä viikoistani täältä. Sen verran olen joutunut säätämään ja taistelemaan erinäisten asioiden kanssa.

Tämä päivä sujui pariisilaisten pankkien kanssa tapellessa. Kävin parissakin paikassa esittämässä työllä ja tuskalla hankkimani asuintodistuksen, mutta se ei kelvannutkaan heille. Eivät kuulemma luota ulkomaalaiseen, joka asuu alivuokralaisena. Itkuhan siinä meinasi päästä, sen verran kauan olen tätä asiaa säätänyt. Viimein otin yhteyttä vuokranantajani pankkiin ja siellä ei pitäisi olla ongelmia asian suhteen. Minulla on tapaaminen sovittuna perjantaiksi. Rukoilen ja toivon että kaikki hoituu hyvin ja että minulla on pankkitili vielä tämän viikon aikana.

Ai että olen EU-kansalainen jota pitäisi kohdella kuin oman maan kansalaista? Mikä se on?

Eihän tällaiseen stressiin auta muu kuin suklaa.
Onneksi kämppäni lähellä on vohvelipaikka, josta saa Nutella-vohveleita.
Siinä on sitten yksi seikkailu lisää: lihominen ja kilojen karistaminen. Se on kuitenkin jo kokonaan toinen tarina.

Hulluja nuo ranskalaiset

2005-12-13T14:59:00.000+01:00

Muutamia näiden viikkojen aikana huomaamiani erikoisia pariisilaisia juttuja...

Shekit
Kyllä, Ranskassa käytetään yhä shekkejä ihan joka päivä. Niitä raapustetaan kaupassa, ravintolassa, missä vaan. Marketissa jono matelee, kun asiakas kirjoittaa shekin ja koneella kestää noin viisi minuuttia sen hyväksymiseen.

Marketit
Jostain syystä pariisilaisten supermarkettien kassojen suunnittelijat ovat unohtaneet kassojen loppuosan kokonaan pois, joten tilaa tavaroiden pakkaamiseen ei ole. Muovipussit ovat suomalaisen silmissä köykäisiä hedelmäpusseja, joihin ei mielellään maitopurkkia laita, ainakaan jos haluaa sen säilyvän ehjänä. Kun saavun kassalle omien kangaskassieni kanssa, tunnen oloni omituiseksi ja minua katsotaan.

Ekologisuus
Eli sen puute. Roskat samaan roskikseen, ei paperin- tai lasinkeräystä. Kaikki pakataan muovikasseihin ja muoveihin, ekotuotteita on kaupasta melkein mahdotonta löytää. Kyllä on pienellä viherpiipertäjä-Anzilla vaikeat oltavat, mutta minkäs teet? Kauppaan sentään vien oman kassini.

Aamiainen
Suklaata ja muuta makeaa. Yäk.

Lisäksi pariisilaiset rakastavat autojaan, ja liikenneruuhka on jatkuva. Itse kuljen enimmäkseen metrolla, joka on täällä varsin loistava. Jonain päivänä minäkin luen kirjaa seisaaltani metron kolkuttaessa eteenpäin, kuten kunnon pariisilainen ikään.

Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone

2005-12-13T14:33:00.000+01:00

Asunnon etsiminen ja sellaisen löytäminen ei ole Pariisin kaltaisessa suurkaupungissa mikään helppo tehtävä. Ennen tänne tuloani varauduin henkisesti asumaan ensimmäiset viikot joko ystäväni keittiön lattialla toisella puolella kaupunkia tai jossain nuhjuisessa hostellissa, kunnes löytäisin itselleni ylihinnoitellun ja kylmän piikatytön huoneen. Nettisivulle laittaman ilmoitukseni ja erään hyvän ystäväni ansioista löysin kuitenkin mukavan huoneen kohtuullisen kokoisesta asunnosta aivan keskeltä Pariisia. Loppu hyvin, kaikki hyvin, sanotaan?

Ei aivan.

Asunto on muuten mukava, mutta hieman nuhjuinen ja epäkäytännöllinen. Lisäksi siellä osaa olla aika kylmä, vanhat pariisilaiset talot kun eivät tunne keskuslämmityksen käsitettä. Tällaisten asioiden kanssa oppii elämään, mutta kun vuokranantaja on lisäksi melkoinen sähläri, niin hermot ovat viime aikoina olleet melko kireällä.

Ranskalaiset rakastavat byrokratiaa ja täällä joutuu lähettelemään ties mitä lappusia ja papereita viiteen eri osoitteeseen, ennen kuin saa yhden asian hoidettua. Suomessa henkilön henkilöllisyys todetaan yleensä jonkinnäköisen henkilöllisyystodistuksen avulla, täällä tarvitaan lisäksi "justificatif de domicile", jollaiseksi käy esimerkiksi sähkö- tai puhelinlasku. Vanhanaikaista, tiedän. Ilman tuota paperia ei saa avattua pankkitiliä tai haettua kirjastokorttia eikä työnantajani voi liittää minua Ranskan sosiaaliturvan piiriin ilman sitä.

Olen ollut täällä kohta kuukauden ja vasta viikko sitten sain vuokranantajaltani puhelinlaskun, jossa oli tietenkin vain hänen nimensä. Tämä siis sen jälkeen kun sitä olin ensin pyytänyt noin kolme kertaa ja hän oli vettänyt noin 25 minuuttia kyseistä paperia etsien. Eihän se kelvannut, vaan mukaan piti liittää hänen allekirjoittamansa paperi, jossa hän todistaa minun asuvan asunnossaan. Sen sain tänään, kun olin itse ensin laatinut kyseisen paperin ja lähettänyt sen vuokranantajalleni tarkistettavaksi ja allekirjoitettavaksi sähköpostitse. Tietenkin hän lähetti paperin sähköpostiliitteenä, ilman allekirjoitusta. Ärsytykseni astetta ei voi sanoin kuvailla. Postilaatikon avaimetkin sain vasta kun niitä erikseen pyysin.

Hällä väliä, sanon minä, ja marssin huomenna pankkiin kyseisten pumaskojen kanssa avaamaan itselleni tilin. Alkaa tämä Visan vinguttaminen jo hieman tuntua.

Vuokranantajaani näen hänen onnekseen melko harvoin.

Domino on muuttanut

2005-12-05T15:53:00.000+01:00

Domino ja Anzi ovat lähteneet Ranskaan, Pariisiin, ja aikovat kertoa teille kuulumisiaan täältä valojen kaupungista. Anzi paahtaa duunia päivät pitkät, mutta iltaisin ja viikonloppuisin on aikaa tutustua Gallian pääkaupunkiin ja ehkä kevään mittaan myös itse Galliaan.
Aidan jäi Suomeen odottelemaan Anzin paluuta, joka tapahtuu lopullisesti toukokuussa 2006.
Seuraa tätä palstaa.